Etusivulle
Yhteystiedot
Oppilaat
Henkilökunta
Toimintaperiaate
Lukuvuoden työajat
Historiaa
Linkit
Galleria
Ajankohtaista
Kuudennen luokan 50-luvun teemapäivä


Heikan kuudes luokka vietti 24.1.-08 suunnittelemaansa teemapäivää. Ajatus tästä esitettiin jo viidennellä luokalla, mutta monien muiden projektien, mm luokan tekemän elokuvan vuoksi se toteutui vasta nyt.

Päivän perusideana oli käydä koulua samassa hengessä kuin 50-luvulla. Alunperin työnimenä oli "50-luvun kuripäivä", mutta suunnittelun myötä siitä kehittyi lähinnä elämysmatka, eräänlainen roolipeli, jossa vaatetus, käyttäytyminen ja koulutyö olivat mahdollisimman samankaltaisia menneen ajan kanssa. Päivän luonteesta keskusteltiin etukäteen varsin paljon. Itse kullekin se antoi varsin erilaisia, mutta ennen kaikkea myönteisiä kokemuksia!

Jokaisella oppilaan asu ja kampaus ajan hengen mukaan laadittu. Perheet ovat kertoneet, että pukeutumista oli valmisteltu hartaasti ja vanhempia, lähinnä isovanhempia, oli haastateltu varsin seikkaperäisesti, jotta jutun juonesta päästiin paremmin jyvälle. Tarkkaan garderoobi tunnettiinkin, sillä opettajan musta puku ja rasvaletti "heittoineen" kyllä hyväksyttiin, mutta kun ne rotantappokengät puuttuivat!

untien asiasisältö oli tätä päivää, mutta vastaaminen ja kysyminen oli paljon muodollisempaa: vastatessa ylös pulpetin oikealle puolelle ja tietenkin vastattiin myös kirjakielellä. Ero on arkeen varsin tuntuva, sillä työskentelemme normaalisti tiimeissä ja tunnilla sallitaan enimmän aikaa asiassa pitäytyvä ryhmäkeskustelu. Teemapäivänä hiljaisuus oli ehdoton! Kieltenopettaja Tiina Peltonen opetti tunnillaan kreikkaa: kyrilisiä aakkosia ja kreikankielisiä tervehdyksiä. Hän kertoi myös päivänavauksessaan kaikille oppilaille (joita kutosten asut ja puuhat kiinnostivat tavattomasti) 50-luvun keskikoulun koulunkäyntitavoista.

Aika ajoin arjen rutiinit tulee rikkoa. Aivan tavallista perustyötä voi tehdä niin halutessaan toisin, hakien erilaista näkökulmaa ja löytäen kenties uusia puolia itsestään. Saapa nähdä mitä muuta vielä keksimme ennen yläkouluun siirtymistä!

- Hannu Haapaniemi, 6.lk:n opettaja -

Marita Peuhkuri